Suomen Panimomestariyhdistys ry.

Suomen Panimomestariyhdistyksen tarkoituksena on ollut aina perustamisvuodestaan 1934 asti edistää ammattitaitoa ja ajatustenvaihtoa panimo- ja mallasalan ammattilaisten kesken.

Alkuaikoina yhdistys keskittyi panimoalan tiedon levittämiseen ja vaikutusvaltaan liittyen silloiseen väkijuomalakiin. Nykyään se ei suoraan osallistu alkoholipoliittiseen keskusteluun, mutta pyrkii tuomaan esille oluen positiivisia puolia ja monipuolista olutkulttuuria.

Yhdistyksen toimintaan kuuluvat vuosittaiset kevät- ja syyskokoukset, joissa jäsenet vaihtavat ajatuksiaan, tutustuvat yhteistyökumppaneihin ja järjestävät seminaareja ajankohtaisista aiheista. Lisäksi yhdistys osallistuu panimoalan henkilöstön koulutuksen järjestämiseen erilaisilla kursseilla.

Panimomestariyhdistys on vuosien saatossa laajentanut toimintaansa ottamalla mukaan myös pienpanimot, mikä on mahdollistanut ajatustenvaihdon entistä suuremmalle joukolle alan ammattilaisia.

Koulutusta tarjolla

Suomen Panimomestarit järjestää jäsenilleen koulutusta.

Yhdistys järjesti syksyllä jatkoa aistinvaraisen arvioinnin koulutukselle.
Koulutuspaikat saatiin täyteen ja palaute oli hyvää, joten jatkamme koulutuksia myös tulevaisuudessa.

Haluatko liittyä mukaan?

Jos työskentelet jo alalla ja olet halukas liittymään Panimomestariyhdistyksen jäseneksi, niin ota yhteyttä ja kerromme lisää.
panimomestariyhdistys@gmail.com